Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 14.12.2020/Pykälä 122

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

469/2020

 

122 §

Ikkunateippauksien ja ulkoseinän ristin valaistuksen toteuttaminen Hyvän toivon kappelilla testamenttivaroin

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää

1. hyväksyä Hyvän toivon kappelin ikkunateippauksia ja valaistusta koskevan hankinnan toteuttamisen,

2. sekä kustannuksen kattamisen testamenttivaroista, Mäkisen rahastosta.

Käsittely

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Selostus

Hyvän toivon kappelin rakennusprojektin suunnitelmissa oli ikkunateippauksin toteutettava näkyvyys katukuvassa. Tämä osa suunnitelmasta ei kuitenkaan toteutunut kiinteistöosaston rakennusprojektissa. Kappalainen Hannu Varkki esittää, että näkyvyyden lisäämiseksi ikkunateippaukset ja ristin valaiseminen toteutettaisiin seurakunnan omalla rahoituksella (liite). Suunnitelman on tehnyt kappelin arkkitehtitoimisto Viiri-Ylinenpää. Suunnitelman kustannukset ovat n. 9000e euroa.

Seurakunnalle on osoitettu Mäkisen testamentti, jota voidaan käyttää tähän hankintaan (käyttötarkoitukset liitteessä kohtaan 14).

Liitteet

4

Testamenttianomus_Hyväntoivonkappelinteippaukset

5

HSRKY_ikkunateippaukset_ohjeistus

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa