Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 07.09.2020/Pykälä 76

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

459/2020

 

76 §

Kappalaisen viran täyttämättä jättäminen

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto pyytää tuomiokapitulilta, että se päättäisi, ettei avointa virkaa julisteta haettavaksi vuoden ajan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

 

Tuomiokirkkoseurakunnan III kappalainen Suvi-Päivi Koski jäi eläkkeelle 1.3.2020. Kappalaisen virkaa ei julistettu auki, sillä aluekappalaisen tehtävät siirrettiin kappalainen Maija Kuoppalan tehtävänkuvaan. Samalla seurakuntaneuvosto avasi kahden vuoden määräaikaisen seurakuntapastorin viran, johon valittiin pastori Joona Salminen. Työjärjestelyllä säästetään palkkakustannuksissa ja määräaikaisuuden perusteena on tehtävänkuvien arviointi mahdollisessa uudessa työnjaossa. Mikäli kappalaisen virka tulee avoimeksi, tuomiokapituli voi päättää enintään vuoden ajaksi kerrallaan, ettei virkaa julisteta haettavaksi. Seurakuntaneuvosto esíttää tuomiokapitulille, että se päättäisi vuoden ajaksi, ettei virkaa julisteta haettavaksi. Perusteluna on toiminnalliset ja taloudelliset syyt.

KL 6:14

Kun kirkkoherran tai kappalaisen virka on tullut avoimeksi, tuomiokapitulin on julistettava virka haettavaksi vähintään 14 päivän hakuajalla julkaisemalla hakuilmoitus asianmukaisella tavalla.

Tuomiokapituli voi päättää enintään yhden vuoden ajaksi kerrallaan, ettei kirkkoherran tai kappalaisen virkaa julisteta haettavaksi, jos:

1) on vireillä hanke seurakunnan liittämiseksi toiseen seurakuntaan;

2) tuomiokapituli katsoo seurakuntaa koskevien järjestelyjen voivan aiheuttaa sen, että virka tulee tarpeettomaksi;

3) siihen on muu erityinen syy.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa