Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.02.2020/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

454/2020

 

5 §

Tuomiokirkkoseurakunnan vuoden 2019 toimintakertomus ja vuoden 2019 alustava toteuma

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto

1. merkitsee tiedoksi työalojen ja alueiden toimintakertomukset sekä vuoden 2019 alustavan toteuman ja

2. hyväksyy seurakunnan toimintakertomuksen lähetettäväksi yhteiselle kirkkoneuvostolle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Selostus

Seurakunnan toimintakertomus tulee toimittaa yhteiselle kirkkoneuvostolle 14.2.2020 mennessä. Kirkkoherra on laatinut liitteen mukaisen esityksen koko seurakunnan yhteiseksi toimintakertomukseksi.

Aluekappalaiset ja työalajohtajat ovat laatineet liitteen mukaiset toimintakertomukset.

Seurakuntayhtymän tilinpäätös vuodelta 2019 valmistuu myöhemmin kevättalvella 2020. Alustava tulosraportti vuodelta 2019 on liitteenä.

Helsingin seurakuntayhtymä antoi Tuomiokirkkoseurakunnalle 5 629 269 € suuruisen kehysbudjetin vuodelle 2019. Seurakunta laati 5 605 229 € suuruisen talousarvion ja tällä hetkellä tiedossa oleva toteuma vuodelta 2019 on 5 539 316 €. Toteuma on 65 912 € pienempi kuin kehysbudjetti. Tämä summa selittyy pääosin sillä, että talousarvioon ei oltu merkitty testamenttien tuloutuksia lainkaan. Testamentteja tulee kuitenkin tulouttaa vuosittain. Vuonna 2019 testamentteja tuloutettiin 55 700 €.

Liitteistä löytyy tietoa seurakuntamme talouskehityksestä vuodesta 2005 lähtien, tämän hetkisistä säästöistä sekä testamenttivaroista.

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa tehtävästä työstä 2/3 suuntautuu muuhun kuin oman seurakunnan toimintaan johtuen suuresta päivä- ja iltaväestöstämme ja Helsingin keskustassa sijaitsevista kirkoistamme (mm. valtiolliset- puolustusvoimain- yliopiston sekä merkkivuosiaan viettävien järjestöjen jumalanpalvelukset, konsertit, vihkimiset ja yleisötapahtumat) Näin ollen seurakuntamme saa koko kaupunkia palvelevaan seurakuntatyöhön keskustamäärärahaksi nimetyn vuosittaisen korvauksen, joka sisältyy kehysraamiimme. Tämä korvaus on 2,1 %:a suomenkielisten seurakuntien määrärahan kokonaismäärästä.

Liitteet

1

toimintakertomus 2019 kooste

2

Seurakuntien toimintatuotot ja kulut (ulk. & sis.) VUOSI 2019_versio_3.2.2020

3

TA2020_Kehys vuosittain_tilanne 3.2.20

4

toimintakertomus 2019 KOKO SEURAKUNTA

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa