Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 02.06.2020/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

166/2020

 

51 §

Kaskipartion lippukunnan vuoden 2020 avustus

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös

Seurakuntaneuvosto merkitsi asian tiedoksi.

 

 

 

Selostus

Seurakuntaneuvosto päätti myöntää 10.9.19 kokouksessa avustuksia koskevassa päätöksessä myöntää Kaskipartion lippukunnalle 2000 € toiminta-avustuksen.

Kaskipartion lippukunnan lippukunnanjohtaja Albert Raulus on lähettänyt vt. kirkkoherralle selostuksen mihin avustus tullaan vuonna 2020 käyttämään. Selostus liitteenä.

Raulus lähetti lippukunnan toimintakertomuksen 2019 ja toimintasuunnitelman 2020. Kertomus ja suunnitelma myös liitteenä.

 

Liitteet

2

Pakilan seurakunnalta haettava avustus (Kaskipartion lippukunta)

3

Toimintakertomus 2019 Kaskipartio

4

Toimintasuunnitelma 2020 Kaskipartio

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa